|
|
|||
|
29.03.2006 - 20:31
Olen kiinnostunut blogikulttuurista ja sen hyödyntämisen erilaisista mahdollisuuksista. Minua ei kiinnosta niinkään blogien verkkopäiväkirjamainen tuotanto, vaan pikemminkin blogien käyttö esimerkiksi yhteisöllisessä tiedon tuottamisessa ja jakamisessa. Miten blogeja voisi käyttää opetuksessa? Voisiko niiden avulla korvata oppimisympäristöt? Tämä on siis ensimmäinen askel kohti tätä mielenkiintoista kulttuuria, johon voi parhaiten perehtyä vain itse siihen osallistumalla. VerkkokarismastaHaluaisin kehittyä verkkokarismaattiseksi opettajaksi (vai karismaattiseksi verkko-opettajaksi) Jokainen meistä varmasti muistaa jonkin opettajan tai luennoitsijan, joka vain jostain syystä on jäänyt mieleen, jonka luennoille oli aina mielenkiintoista mennä ja mieluiten vielä hyvissä ajoin, että varmisti paikan itselleen. Hänestä sanottiin, että hän on niin karismaattinen, hänessä on sitä jotakin. Millaisista verkko-opettajista voisi sanoa, että he ovat karismaattisia. Miten karisma näkyy ja ilmenee verkossa? Tällä sivulla voit seurata empiriasta nousevia ajatuksiani ja johtopäätöksiäni siitä, mitä on verkkokarisma. Mitä se on sinun mielestäsi? Kysy sitä vaikka opiskelijoiltasi ja jatka tämän artikkelin kirjoittamista kanssani. Pyydä myös opiskelijoita kirjoittamaan mielipiteensä tänne. Viritellään keskustelua (tämän artikkelin keskusteluosiossa) ja tehdään johtopäätöksiä, kyseenalaistetaan ja väitellään... 7.4.2006 ITK:ssa kerättyä tietoa Haastattelin tänään ITK:ssa eteeni käveleviä konferenssiin osallistujia ja kyselin heidän näkemyksiään verkkokarismasta. "Mitä sinun mielestäsi on verkkokarisma?" "Miten verkkokarisma ilmenee käytännössä?" Kaikille vastaajille käsite oli täysin uusi. Kukaan ei ollut kuullut käsitettä koskaan aikaisemmin.
Olisiko tuo TUNTEIDEN esille tuominen jotenkin erityisen tyypillistä karismaattiselle persoonalle? Edellisistä kommenteista kahdessa nostetaan esille tunteiden tai tunnetilan esille tuominen. Toisaalta, sehän on varmaan sitä syvintä itsestään antamista, mitä myös pidettiin tärkeänä. Millaisilla tavoilla kirjoitetussa tekstissä voisi tuoda esille tunteitaan? Hymiöt on yksi mahdollisuus, kuten ensimmäisessä vastauksessa ehdotetaankin. Mitä muita keinoja olisi? |
Kirjoittaja
Arkisto
2006 PAINU PUIKKARIIN !!!
Hyviä käytänteitä kaverilta. Käy katsomassa www.puikkari.fi Löydät hyviä käytänteitä verkko-opettamiseen ja oppimiseen! |
||